sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Paahtopaistisalaatti



En myönnä olevani mitenkään mainosten uhri, mutta televisiossa on pyörinyt viime aikoina salaattikastikemainos, jossa kastiketta kaadetaan paahtopaistisalaatin päälle. Aivan pakkohan sitä oli itsekin tehdä ja herkutella, muuten ei ois mainos antanut miulle mielenrauhaa.

Itse laitoin salaattiin tämmöisiä:
valkosipuli-yrttimarinoitua karitsan paahtopaistia
tammenlehtisalaattia
jääsalaattia
juustoa
kurkkua
paprikaa
persikkaa
valkosipulista salaattikastiketta

Valmistusohje lihaan luki kätevästi etiketin takana, tosin vähän liejussahan se etiketti oli. 400 g:n paketissa, jossa oli kaksi kimpaletta lihaa, ohje oli siis seuraavanlainen. Ota liha huoneenlämpöön vähintään ½ tuntia ennen kypsentämistä. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois lihojen pinnalta. Ruskista paistit kuumalla pannulla tilkassa öljyä molemmilta puolilta.

Nosta paahtopaistit pieneen uunivuokaan. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes lihan sisälämpötila on 60-65 astetta ja liha punertaa. Ota vuoka uunista ja peitä foliolla. Kun paistit ovat hetken vetäytyneet, leikkaa ne terävällä veitsellä poikkisyin ohuiksi viipaleiksi.

Itse tuli ruskistettua pannulla paloja vähän turhan kauan. Lisäksi tähän kuvassa olevaan annokseen lihoja leikatessani nälkä oli jo niin kova, etten jaksanut odotella vetäytymisiä, minkä takia liha oli pirun kuumaa ja vaikea leikata, siksi siis järkäleen paksuiset palat. :D Jäähtyneempi kimpale olikin sitten jo huomattavasti helpompi leikata ja siivutkin olivat jo paremman kokoisia.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Piparkakkujäädyke

Piparkakkujäädykettä kesän keskellä, mikäs sen parempaa. :) Löysin tämän ohjeen jostain odotusaulan lehdestä (joulunumerosta?), ja olihan se ohje äkkiä talteen kirjoitettava. Aivan taivaallisen hyvää, mie kyllä tykkäsin! Ehkä tosiaan tarkoitettu joulun alla tarjoiltavaksi, mutta miulle meni kyllä täydestä näin helteelläkin - makeaa, viileää ja piparimurut keskellä tuovat ihanaa mureutta.

½ dl sokeria
3 kananmunan keltuaista
½ tl inkivääriä
½ tl neilikkaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl vanilliinisokeria
1½ dl ranskankermaa
noin 8 piparkakkua

Vaahdota sokeri ja keltuaiset vaahdoksi, jonka jälkeen lisää inkivääri ja neilikka. Vaahdota kerma, lisää joukkoon vanilliinisokeri sekä ranskankerma ja sekoita. Lisää kermaseos sokerimunavaahtoon ja sekoita esimerkiksi nuolijalla tasaiseksi.

Murskaa piparkakut ja kääntele puolet seokseen. Kaada seos kelmulla vuorattuun vuokaan, ripottele väleihin piparimuruja ja jäädytä yön yli. Nosta hetkeksi huoneenlämpöön ennen tarjoilua.