sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Marja-täytekakku

Tänään on miun syntymäpäivä ja eilen juhlittiin sitten sen kunniaksi pienellä porukalla. Tämän ansiosta miulla oli hyvä tilaisuus kokeilla taas kaikkea uutta leipomisen saralla.

Kakkupohjan tein 4 munalla:
4 munaa
2 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista n. 175 asteessa, kunnes kakku on kypsä. Itse kostutin kakun 7UP:lla ja väliin laitoin mansikkahilloa ja banaanimurskaa.

Päälliseen sain idean Me 5/2009 -lehdestä repimästäni sivusta, jossa oli tehty marjapäällinen ja siihen hyytelösokerista tehty hyydyke. Ennen hyydykettä laitoin marjat ja leikkasin reunat tasaiseksi, koska pohja oli vähän epämuodostunut. :)

Päällinen:
pakastemarjoja
1 3/4 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Levitä jäiset marjat kakun päälle. Kuumenna vesi ja hyytelösokeri kiehuvaksi ja keitä 1-2 minuuttia, kunnes liemi on kirkasta. Anna seoksen jäähtyä noin minuutti, poista pinnalle muodostunut kalvo ja lusikoi liemi jäisten marjojen päälle.


  
Lopuksi laitoin vielä hyla kuohukermasta ja vanilliinisokerista tehdyn kermavaahdon reunoille. Mielestäni kakku onnistui tällä kertaa hyvin ja näytti se porukalle maistuvankin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti