torstai 18. marraskuuta 2010

Tonnikalapatonki


Eilen tein meille iltapalaksi tonnikalapatonkeja, joista olimme haaveilleet jo jonkin aikaa.

Patongit:
3 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
lähes 7 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Sekoita hiiva jauhojen sekaan. Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi ja lisää siihen suola, sokeri ja jauhot vähitellen. Kaada öljy joukkoon ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla noin ½ tuntia. Lopuksi leivo taikinasta patonkeja ja paista niitä uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tästä annoksesta tuli kaksi (kuvassa olevaa) pientä patonkia sekä yksi isompi patonki. Patongit jäivät kyllä aika pehmeiksi eli melkeinpä ne muistuttivat isoja sämpylöitä. :)

Täyte oli taivaallisen hieno keksintö. Katselin jonkin verran täytteitä netistä ja lopputulos oli seuraavanlainen.



Täyte:
150 g eli 1 prk ranskankermaa
1 dl majoneesia
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
kurkkukuutioita
paprikakuutioita
pippuria

Tonnikalapurkista kaadoin suurimman osan öljystä pois, sen jälkeen vain ainekset sekaisin. Aivan ihanaa! Patonkien väliin tuli lisäksi hieman voita, salaatinlehtiä sekä juusto- ja tomaattiviipaleita. Kyllä kelpasi, vielä kun oli aivan hirveä nälkä, niin se vielä korosti makua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti